|
2nd
Lost Tribe Bike Show
Lost Tribe MC:n viime vuonna
Kiimingissä järjestämä moottoripyöränäyttely sai jatkoa, kun
Lost Tribe Bike Show 2009 pystytettiin Kempeleeseen 23.5.
Lakeuden Katsastus tarjosi mainiot puitteet tapahtumalle,
kun suurin osa näyttelypyöristä saatiin hallin suojiin, ja
piha-alueella riitti tilaa lavalle, anniskelualueelle ja
myyntipöydille. Pihalla oli myös puuhaa perheen pienimmille,
kun paikalle roudattiin pomppulinna, mönkijä Ojan Raudasta,
sekä pari kauramoottorilla toimivaa nelivetoajokkia Jäälin
tallilta. Telinekatajan pojat pystyttivät komeat lavat ja
muut teltat, ja Thunderlight tarjosi ärhäkät valot ja äänet
lavalle. Päivän juonnoista vastasi Oula, joka myös heitti
kitaransa kera akustista settiä lavalla päivän mittaan.
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, ja valmistelut saatiin
tehtyä mukavassa säässä ja tunnelmassa. Pyöriä alkoi saapua
paikalle heti klo 11 jälkeen, ja porttien auetessa klo 13
kaikki oli valmiina yleisöä varten. Väkeä alkoi valua
paikalle ihan mukavana virtana heti alusta asti. Taivas
kuitenkin tummeni iltapäivän aikana, ja kun niskaan saatiin
muutama turski sadekuuro, niin yleisömääräkin alkoi kärsiä
huonosta säästä. Tapahtumassa oli himpun verran vähemmän
kävijöitä kuin 2008, mutta ihan mukavasti kuitenkin. Kiitos
kaikille kävijöille!
Yleisöäänestyksessä palkittiin viimevuotiseen tapaan
näyttelyn kaunein, erikoisin ja härskein pyörä. Kauneimman
pyörän pytyn vei kotiin Mika Manninen HD Speedsterillään, ja
sekä erikoisimman että härskeimmän pyörän pytyt menivät
samaan osoitteseen, Rezin upealle tänä keväänä
valmistuneelle Suzukin Intruderille. (Voittajapyörien kuvat
jutun lopussa)
Iltaa kohden sääkin sitten selkeni, ja iltatapahtuman
alkaessa klo 18 ei sateesta ollut enää tietoakaan. Illan
musiikista vastasi kolme tiukkaa kokoonpanoa. Rytmiterapia,
jossa paukuttaa myös Lost Triben tallipäällikkö Ilu, heitti
heti kärkeen tiukan setin rokettirollia. Nämä pojat osaavat
soiton ja laulun jalon taidon ja saivat vielä suhteellisen
selväpäisen yleisön jalat naputtamaan rymissä. Rytmiterapiaa
seurasi Marella, joka sai paukautettua PA:t alas pariinkin
otteeseen setin aikana. On se tiukka! Marella onnistui jopa
houkuttelemaan Otto K:n operoimalla anniskelualueella
virvoitusjuomia nauttivaa motoristiväkeä laittamaan jalalla
koreasti. Bändin uusi oma matsku toimii myös kerrassaan
mainiosti. Iltamenojen pääakti Burning Point vetäisi illan
lopuksi ilmoille sellaisen setin metallia, että
naapuritalojen väki varmaan miettii maailmanlopun meininkiä
vieläkin. Burning Point luukutti sekä vanhempaa että uuden
Empyre-levyn matskua, eikä jättänyt ketään kylmäksi. Bändi
myös paljasti biisien välissä, että pian on odotettavissa
Lost Tribe MC:lle omistettu uusi kappale, ”The Lost Tribe”,
ja kun biisiä aletaan pian työstää studiossa, myös Lost
Triben väki pääsee mukaan mölyämään taustalle. Ihan sairaan
siistiä!!! Kiitos Burning Pointille tästä upeasta
kunnianosoituksesta sekä kaikille bändeille mahtavista
keikoista!
Nöyrimmät kiitokset siis bändeille, Oulalle, Lakeuden
Katsastukselle, Thunderlightille ja Harzalle,
Telinekatajalle, Ojan Raudalle ja kaikille muille tapahtumaa
tukeneille tahoille, sekä ennen kaikkea ahkerille
talkoolaisille ja kaikille pyöränsä näytteille tuoneille!!!
|